Vauva huutaa yhä iltaisin, enkä saa sitä rauhoittumaan yöunille kuin ulkona kävelyllä. Se on siinä vaiheessa jo niin yliväsynyt, että kaikenmoinen stimulus on liikaa. Vauva ei enää huuda ja itke väsymystään vaan kirkuu.
Esikoisparka joutuu usein käymään nukkumaan itsekseen.
Mies lähtee taas töihin ylihuomenna, enkä keksi miten saan nukutukset hoidettua silloin, koska en voi jättää kolmeveetä yksin sisälle ja itse lähteä ulos vauvan kanssa.
Naapuriparat ja vauvaparka. Korvaparat.
Esikoisella on ollut jo jonkin aikaa isompi ikävä sekä isäänsä, että minua. Saattaa öisin herätä itkemään ja huutamaan, päivällä saa raivokohtauksia ja itkee äitiä, mitä ei ennen ole juurikaan tehnyt.
Vauvaa kohtaan esikoinen on ihana ja kiltti, meitä aikuisia kohtaan taas uhmakas ja väkivaltainen.
Tekee todella pahaa kuulla sydäntä raastavia pyyntöjä tulla leikkimään tai halaamaan, kun ei vain pysty, koska on sillä(kin) hetkellä kiinni vauvassa.
Isäkään ei kelpaa, onneksi sentään välillä ja vähän.
Joskus mietin, olisiko sopiva ikäero lapsille ollut lähempänä kouluikää, jolloin kummankin aktiivinen sylintarve olisi ollut pienempi.
Harmittaa, kuinka huonot hermot itsellä on vanhemman lapsen pelleilyjen kanssa.
Kuinka ruokailun hitaus ja vaikeus, tai ulkovaatteiden pukeminen, tuntuvat niin mahdottomilta tilanteilta hoitaa aikuismaisen sujuvasti.
Joskus sitä kykenee olemaan zen, vaikka lapsi huutaa ja kiljuu naama punaisena Ryhmä Haun perään tai leikkii keitettyä spagettia, kun on kiire jonnekin, mutta liian usein, ja aivan varmasti useammin kuin zen, itse vajoaa halpaan jos-et-nyt - uhkailuun.
Sitä saa sitten katua sekä heti, kun lapsella on paha mieli, että viiden vuoden päästä, kun aikuisen aktoriteetti rapisee joka kerta lisää.
Sellaisen taikanappulan haluaisin, joka saa mielen pysymään rauhallisena ja käytöksen aikuismaisena, vaikka korvat huutaa hoosiannaa ja silmässä nykii. Vielä en ole sitä löytänyt.
Ostoslistalle:
- korvatulpat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Varaan oikeuden olla Oikeaa Mieltä(tm) ja eri mieltä itseni kanssa.