maanantai 13. lokakuuta 2014

Yleistyksiä ja sataan laskemista

Nyt on taas hetki, kun tekee mieli yleistää rankasti.

Toimiiko miehen aika jotenkin erilailla, kuin naisen? "Nyt" on joskus vuorokauden sisällä ja "nopeasti" on kaikki minuutista kuuteen tuntiin?

Lapsen kanssa ulos lähteminen ajoissa tarkoittaa noin puoltatoista tuntia siitä, kun lapsi on ensimmäisiä kertoja saanut toiveensa läpi sosiaalisessa mediassa seikkailevan mielen, kolme tuntia siitä, kun mies on avannut silmänsä.
Tämä aika ei kuitenkaan sisällä pukemista ja ovesta ulostautumista, vaan ihan vaan henkisen valmistautumisen ja siirtymisen vessaan ja eteiseen.
Aikaan sisältyy myös turhat pyynnöt lapselle tulla pukemaan päällensä ja uhkaukset siitä, miten ulos ei sitten lähdetä ollenkaan, muttei yhtään toimintaa lapsen kiinni saamiseksi ja pukemiseksi.
Karkuun juokseva lapsi ei ole pukemassa itse päälleen, vaikka kehoituksiin tehdä niin menisi kuinka paljon aikaa.

Toinen yleistys liittyy tekemisten suunnitelmallisuuteen ja turhan säätämisen minimointiin.
Tai enemmänkin tuntuu, että maksimointiin...

Esimerkki yksi:
Lattialla on leluja ja tavaroita, mitkä pitäisi noukkia ennen kuin voi imuroida. Mies poimii tavaroita sieltä täältä, ei suinkaan järjestelmällisesti kaikkia, vaan yhden tuosta, yhden tuolta toiselta puolen huonetta, sitten taas ehkä sen ensimmäisen tavaran vierestä jne. Itsellä palaa hermot, enkä tietysti saa koskaan pidettyä suutani kiinni asiasta. (Toinen vaihtoehto nalkuttamisen sijaan olisi tietysti hakata päätään seinään...)

Esimerkki kaksi:
Kellarikerroksen pyykkituvassa on pyykit odottamassa hakijaansa. Sen sijaan, että ottaisi muksun sinne mukaansa, keräisi pyykit kasseihin valmiiksi ja toisi ne mukanaan ulkoa sisään tullessa, mies hakee pyykit ensin ja sen ajan lapsi odottaa. Vasta sitten puetaan (tunti) ja lähdetään ulos. Ehkä, it seems.

Kun itse on täydellinen, eikä useammankaan lapsen kanssa ulos lähteminen kestä kuin muutaman minuutin, kaikki tämä sattuu aivoihin. (Hahhah, kaikki tietää tämän olevan mahdotonta. Silti!! _Yksi_ lapsi, ilman vaippoja yms, ja uloslähtöön menee lähes kaksi tuntia - rakas mieheni, olet ansainnut tämänkertaisen yleistyksen!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Varaan oikeuden olla Oikeaa Mieltä(tm) ja eri mieltä itseni kanssa.